Matkat Azoreille ja tietoa Azoreista matkakohteena

5.2.2009 1.47 | azorit | Azorit

Matkat Azoreille ja tietoa Azoreista matkakohteena löydät lomamatkat Azoreille -sivuilta.

Upea Azorien, Portugalin valtiolta vuonna 1976 oman autonomian saanut saariryhmä sijaitsee Atlantin Valtameressä, noin 1500 kilometriä länteen Portugalin pääkaupungista Lissabonista.

Azorien matkailu on voimakkaassa kasvussa ja syy on helppo ymmärtää. Saariryhmä on lähellä Eurooppaa, vain muutaman tunnin lentomatkan päässä koko Euroopan alueelta, eikä vastaavaa luonnon monipuolisuutta ole helppoa löytää niin läheltä maita, joista matkustetaan miljoonia kertoja etelän lämpöön vuosittain.

Azoreista ollaan toki kiinnostuneita muunkin kuin vain rantalomailun tähden. Saarten ainutkertainen luonto, kasvillisuus, linnusto ja merenelävät, tarjoavat jokaiselle jotakin.

Azoreilla on myös aktiivimatkailijoille paljon tarjottavanaan. Keepeilyä jyrkillä vuorenrinteillä, golfia ja tennistä. Purjehtijoille, lainelautailusta innostuneille ja varsinkin urheilukalastajille Azorit ovat todellinen aarreaitta.

Azorien värikäs historia, joka sai varsinaisesti alkunsa silloin kun ensimmäinen saarille saapunut laiva portugalilaisen merikapteeni Goncalo Velhosin luotsaamana löysi sinne jo vuonna 1427.

Azorit, “Siniset saaret” asutettiin ensimmäistä kertaa portugalilaisten, pohjois-Afrikkalaisten ja joidenkin muiden Euroopasta saarille muuttaneiden toimesta vuonna 1439. Ennen tuota ajankohtaa Azorit olivat asumaton saariryhmä.

Azorien saariryhmään kuuluu yhdeksän eri saarta. Suurimmat, lähimpänä Eurooppaa ja siksi kaikkein tunnetuimmat ja suosituimmat Azorien saarista ovat São Miguel ja Santa Maria.

Muut saaret ovat nimiltään Azorien saariryhmän keskustassa sijaitsevat Terceira, Graciosa, São Jorge, Pico ja Faial, sekä läntisimpinä saarina Corvo ja Flores.

Azorien sää ja vuoden keskimääräiset lämpötilat Azoreilla.

Sää saattaa muuttua Azoreilla paljonkin yhdessä päivässä, jopa tuntien aikana.
Ilman vuotuinen keskimääräinen kosteusprosentti on melko korkea, peräti 77 %, joten sateita luonnollisesti esiintyy. Varsinkin talviaikaan sateita saattaa tulla useinkin, mutta kesäaika on vähempisateista.

Azorien kaikilla saarilla on oma erityinen ilmastonsa ja mm. itäisimmillä saarilla sataa vähemmän kuin keskussaarilla. Pääasiassa koko Azorien sää on kuitenkin aurinkoista, sillä talvisinkin aurinko paistaa keskimäärin nelisen tuntia ja kesäisin jopa kokonaista kahdeksan tuntia päivässä.
Kaikesta edellämainitusta johtuen Azorien luonto on läpi vuoden vehreää.

———

Tutustu myös Hispanian lomatarjontaan Egyptissä / Egyptin Hurghadassa - Espanjassa ja Portugalin Madeiralla !

6 kommenttia

  • 1

    Matkat Azoreille on erilainen kokemus niillekin, jotka ovat kiertäneet paljon erilaisia matkakohteita.

    Tutustu Azoreihin ja saariryhmän matkakohteisiin.

  • 2
    azorit kommentoi:

    Azoreilla on ehkä vuoden paras aika juuri nyt jos mielessä on pysytellä pois polttavasta auringosta, mutta silti oleskella miellyttävässä kesäisen Suomen lämpötiloissa.
    http://www.comwest.fi/matkailu/hispania/azorit
    Sao Miguel Azoreilla on lomakohde joka jokaisen lomamatkaajan tulisi kerran kokea. Niille joille kalastaminen on tärkeä asia, mitäs jos tilaisit nyt heti matkan Azoreille ja koettaisit saada nimesi siihen alati kasvavaan listaan maailman suurimpien miekkakalojen, Blue Marlinien pyydystäjänä?
    Azorien historia on uskomaton, samoin kuin koko saariryhmän luonto niille jotka ovat suunnanneet lomamatkansa tukahduttavaan Thaimaahan tai läheisille Kanariansaarille. Kokeile, et pety!

  • 3
    azorit kommentoi:

    Blue Marliini, kuten muutkin marliinit kuuluvat purjekaloihin, eivät miekkakaloihin, joilla on litteä nokka.
    Marliineilla ja muilla purjekaloilla se taas on pyöreä.

    Azoreilla parasta aikaa näiden merten vauhtipetojen pyyntiin on kesäkuusta lokakuuhun ja varsinainen sesonki painottuu heinä-elo-syyskuulle.

    Alkusyksystä saaliiksi saadaan yleisimmin valkomarliineja, jotka ovat paljon pienempiä, mutta vauhdikkaampia siiman päässä.
    Sinimarliinin ollessa kuitenkin se tavoitelluin saalis.
    Kaikki marliinit vapautetaan elvytyksen jälkeen, koska kantaa suojellaan niiden harvinaisuuden vuoksi.

    Doradot sitävastoin nostetaan visusti talteen, onhan se merten maukkaimpia ruokakaloja.
    Marliini on myös poikkeuksellisen hyvää ja olen sitä syönytkin, mutta kuten sanoin, ne vapautetaan poikkeuksetta.
    Tehdessäsi diiliä kipparin kanssa voi yrittää sopia saavansa vaikkapa yhden doradon itselleen ja valmistuttaa se jossain ravintolassa, niin saa ikimuistoisen kokemuksen hyvästä kalasta.
    Azorien charteveneissä vaan ei tahdo olla kylmäsäilytystä niille, mikä on pieni miinus muuten asialliselle kalustolle.

    Puolipäiväreissua ei kannata edes harkita, sillä saalis saattaa olla hyvinkin tiukassa ja kaikki aika kannattaa hyödyntää silloin.
    Kipparin ammattitaito ja motivaatio ratkaisee myös paljon, joten siihen kannattaa panostaa hieman valinnassaan.

    Ponta delgadan veneet ovat huonosti mainostettuja, eikä netistäkään tahdo paljoa löytyä niistä, joten ellei ole varannut etukäteen, niin oikeastaan ainoaksi mahdollisuudeksi jää Skippers baari rannassa, jossa kipparit saattavat päivystää toisinaan.
    Sijainti vanhan huvivenesataman vieressä.

  • 4
    azorit kommentoi:

    Kalastus ei tähän mennessä ole Azoreilla ollut mikään suuri osa matkailubisneksestä ja eihän matkailubisneskään ole täällä vielä merkittävä. Siinä osa Azorien viehätyksestä piileekiin.

    Kalastamaan on kyllä yleensä päässyt vaikka ei olisi paikkaa veneeseen etukäteen varannutkaan. Veneiden omistajat tekevät yhteistyötä keskenään.

    Kaverini kokemuksen perusteella suositan kalastuksesta kiinnostuneita ottamaan yhteyttä yllämainittuu José Furtadoon, sillä hän tekee parhaansa viedäkseen suomalaisen matkailijan kalastamaan.

    Kotisivuillani on tarina viime kesältä kalastuksesta Azorien vesillä otsikolla “Azoreita koekalastamassa”

  • 5
    azorit kommentoi:

    http://www.comwest.fi/matkailu/hispania ..tuolta löytyy matkatoimistojen äkkilähdöt. mm. Azoreille löytyy äkkilähtöjä Hispanialta. Kannattaa olla kärppänä paikalla kun kohde tulee myyntiin sillä ne menee nopeasti.

  • 6
    azorit kommentoi:

    967pgexjrn

Kommentoi tätä artikkelia

Kirjaudu voidaksesi kirjoittaa kommentteja.